torstai 26. joulukuuta 2013

Toteutuneet haaveet ja hankinnat

Heippa ja hyvää Tapaninpäivän iltaa!:)
Selailin tuossa tämän vuoden postauksiani ja löysin tammikuulta
johon olin kasannut pienempiä ja suurempia haaveita.
 Ajattelin silloin, että kiva sitten vuoden lopussa katsoa
 mitkä haaveet ja hankinnat ovat toteutuneet ja mitkä ovat edelleen jääneet haaveeksi.
Nyt on siis tullut aika mennä lista uudelleen läpi :)
 
Uusi päiväpeitto sänkyyn check.

Uusi valkoinen sohva check.


 
 Lisää GG:tä check.

 
Ruokailuerkkeriin uusi valaisin check.

 
Leikkimökkiin ja leikkihuoneeseen pikkukalusteita check.

  
Monta kivaa haavetta ja hankintaa toteutui tälle vuotta :)
Ensi vuodelle taidan siirtää kaikki vielä tänä vuonna haaveiksi jääneet jutut.
Täytyy sitten alkuvuodesta tehdä uusi haaveita ja hankintoja postaus,
 jossa vähän uusiakin haaveita mukana, niitähän nimittäin kyllä riittää! :)


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kuulumisia

Heippa kaikki ja anteeksi tämä ennen näkemättömän pitkä blogihiljaisuus! Jotkut teistä olikin jo kysellyt että miksi täällä on niin hiljaista. Syy on ollut yksinkertaisesti totaalisessa sisustuskyllästymisessä! En ole koko syksyn aikana ottanut kameralla yhden ainutta kuvaa. En oo yhtään touhunnut sisustuksen parissa, en tehnyt sisustushankintoja enkä edes siirrellyt tilpehöörejä! :) 
Syksyn aikana on innostus ja kiinnostus ollut ihan muissa asioissa ja pieni irtiotto bloggailusta tuntuu tehneen ihan hyvää. En ole todellakaan lopettamassa bloggailua, kyllä tämä tästä taas vilkastuu kunhan vauhtiin päästään ja varmasti joulun myötä sisustusintokin nostaa taas päätään! :) 
Laitan tähän muutaman Instagram-kuvan valottamaan hieman syksyn ja alkutalven touhuja. Hiljaisuuden aikana suurin asia taitaa olla rouviintuminen! <3 Yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen yllätettiin isännän kanssa kaikki ja käytiin kahdestaan sanomassa tahdon! :) Minä sain kauan haaveilemani Kalevalan filigraanin ja uuden sukunimen! ;)
Toinen iso ja aikaa vienyt asia oli syksyn liikkumisinnostus, joka auttoi pääsemään vihdoin tavoitteeseen jonka vajaa kaksi vuotta sitten itselleni asetin: 20 ylimääräistä kiloa on poissa minusta ja olen löytänyt taas liikkumisen ja juoksemisen ihanuuden! Kaiken kaikkiaan olo on niin paljon parempi ja voi sitä onnea kun vanhoista tavoitefarkuista tuleekin liian isot! :)
Ai niin ja onhan tuo hiusten värikin hieman muuttunut :)
Mitä teille ihanaiset kuuluu? Mulla on miljoona postausta luettavana että pääsen taas ajantasalle kaikesta! :)








maanantai 30. syyskuuta 2013

DIY telkkaritasot myynnissä

Heippa tooosi pitkästä aikaa!:)
Vähän puolivahingossa on tullut reipas irtiotto bloggailusta.
Sisustusrintamalla on ollut kovin hiljaista.
Kuvattavaa tai jutun aiheita ei oikein ole ollut.
Jonkunlaista sisustusähkyäkin on ollut myös havaittavissa :)
 
 Nyt olis kuitenkin pientä myyntijutun aihetta, sillä isäntä on tehnyt kaksi samanlaista telkkaritasoa kuin meidänkin olkkarissa ja ne etsisivät nyt rakastavaa kotia!:)
Tasoihin on käytetty vanhoja heinäseipäitä ja harmaantunutta lautaa.
 Edessä on valelaatikot.
Tasojen mitat L128, K53, S44.
Hp 200e.
Nouto Evijärveltä.
Jos haluaisit kotiuttaa jomman kumman näistä kaunokaisista niin minulle voi laittaa s.postia osoitteeseen hansujonsu@hotmail.com
 
*MOLEMMAT MYYTY*
 


lauantai 24. elokuuta 2013

DIY unisiepparikoru

Mä niin tykkään unisieppareista!
Muistatteko kun tuunailin viime kesänä meidän makkarin seinälle maalaisromanttisen unisiepparin?:)
Nyt olen haeskellut unisieppari-koruideoita ja löytyihän niitä inspikseen asti.
Oma unisiepparikoru syntyi vanhoista koruista ja virkkailuista.
Käytin koruun vanhan rannerenkaan ja sulkakorvikset.
Tähän korujen tuunailuun tuntuu jäävän kyllä ihan koukkuun :)
 


tiistai 13. elokuuta 2013

Maalaismaisemia ♥

Mä niin rakastan näitä meidän kylän maisemia ♥
Kauniita peltoja ja ihania vanhoja latoja.
On onni asua maalla!
 












Vadelmajuustokakku

Nyt tulee vadelmajuustokakun ohje kun sitä edellisessä postauksessa pyydettiin.
En muista mistä olen tämän napannut, mutta se oli alunperin mansikkajuustokakun ohje.
Tämä on just sellanen perus juustokakku jota voi maustaa oman maun mukaan :)
 


Pohja:
n. 200 g keksimurskaa (Digestive)
n. 50-75 g sulatettua voita
 
Täyte:
2 ½ dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3-4 vadelmasurvosta
5 liivatelehteä
½ dl mehua liivatteiden sulattamiseen
1-2 tl vaniljasokeria
sokeria (maun mukaan)
 
Kiille:
3 dl sokeroitua vadelmasurvosta
4 liivatelehteä
½ dl mehua liivatteiden sulattamiseen
 
Koristeeksi esim. vadelmia ja kermavaahtoa.
 
Painele keksi-rasvaseos kevyesti tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.
Vatkaa kermavaahto kuohkeaksi.
Sekoita tuorejuusto, vadelmasurvos, vaniljasokeri ja sokeri keskenään.
Kiehauta ½ dl mehua kattilassa ja liuota liivatteet kuumaan mehuun.
Lisää liivatemehu nauhana vadelmatäytteeseen ja lisää kermavaahto joukkoon.
Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä muutama tunti ennen kiilteen tekemistä.
Kakku on parasta kun se on saanut hyytyä yön yli.
 
 


maanantai 12. elokuuta 2013

2-vuotissynttärit

Tänään on meidän talon naisilla syntymäpäivä!:)
 Minun ihanin synttärilahjani täyttää kokonaiset kaksi vuotta!♥
Eilen jo juhlittiin ja herkuteltiin.
Prinsessa teemalla mentiin, kuinkas muutenkaan ;)
Muutama kuvanen teillekkin reippaasta päivänsankarista ja leipomuksista.
Juhlissa oli tarjolla prinsessatäytekakkua, porkkanapiirakkaa, vadelmajuustokakkua, rieskarullia, cocktailtikkuja, vaahtokarkki- ja keksitikkareita :)
Kiva päivä oli ja monen monta ihanaa lahjaa Sanni sai :)
 
 



 
 


lauantai 10. elokuuta 2013

Hääfiilistelyä

Viime viikonloppuna minulla oli ihana tehtävä,
 kun sain olla kaasona rakkaan ystäväni häissä!♥
Häät olivat kyllä aivan ihanat ja ikimuistoiset!
Tässä on nyt sitten viimeaikoina oltu ihan häähumussa ja
Pinterestinkin pinnaukset on olleet kovin hääpainotteisia.
 Siitäpä tulikin ajatus laittaa tännekkin postaus keräämistäni ideakuvista.
Mun piti valkata tänne vaan pari ihaninta kuvaa,
mutta on niitä nyt aika monta enemmän, kun en osannut päättää :)
Näissä kuvissa yhdistyy kaikki se minkälaisista häistä itse haaveilen!♥
Ja vaikka meilläkin isännän kanssa yhteisiä vuosia on kertynyt jo yli kymmennen niin voi olla ettei häitä tule ennenkuin löydän häiden juhlapaikaksi sopivan ladon!;D
 
Ja muuten minut löytää Pinterestistä Hanne Joensuu nimellä :)