Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustusostoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustusostoja. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. tammikuuta 2013

Torkkupeitto ja pari tyynyä

Tein viime viikolla tilauksen Jotexille ja tänään saapui osa tilauksesta. 
Paketissa oli virkattu valkoinen torkkupeitto ja samaa sarjaa kaksi koristetyynynpäällistä.
Tilasin myös ruokailurkkeriin uudet verhot ja kovasti niitäkin jo odottelen saapuvaksi.
Kun tietää että uudet on tulossa niin tuntuu, että vanhoja ei jaksaisi katsella enää hetkeäkään :)

Torkkupeitto ja tyynyt hakevat vielä paikkaansa, katsotaan mihin ne lopulta päätyvät :)




maanantai 12. marraskuuta 2012

Olkkarin uus matto

Tilasin Jotexilta uuden maton meidän olkkariin. Enpä muista milloin viimeksi olisin mattoja tähän taloon ostanut. Tässä jokunen viikko sitten tuli s.postiin tarjousviestiä Jotexilta, jossa luvattiin 40% alennus kalleimmasta tuotteesta ja postikulut ilmaiseksi. En voinut olla tarttumatta tarjoukseen ja löysinkin valikoimasta aivan ihanan maton. Näin vähän tallaisen maton ystäviemme luona ja ihastuin aivan täysin. Arvoin vähän kokojen välillä, mutta tilasin 200x290 kokoisen maton ja olen tyytyväinen että valitsin sen. Ei ole matto yhtään liian iso tuohon.
Tykkään!:)
 Vinkkinä kaikille että Jotexilla tämä tarjous on vuoden loppuun asti voimassa!:)
 



perjantai 25. marraskuuta 2011

Sisustuskutsujen saalista

Pikainen esittely ihanasta essusta ja keittiöpyyhkeistä jotka jäi käteen Perfect Homen sisustuskutsuilta :) Käteen olisi voinut jäädä niin paljon muutakin ihanaa, mutta sain maltettua mieleni. Toisella kertaa sitten taas :) Kyllä nyt kelpaa Hansun leipoa uudessa essussa! ;)











Mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Sisustustarroja

Maanantain ostosreissulta jäi käteen kaksi sisustustarraa. Nämä tekstitarrat ovat ensimmäiset laatuaan meidän talossa. Toinen teksteistä pääsi puuhasteluhuoneen pariovien päälle ja toinen löysi paikkansa keittöstä ruokailuerkkerin yläpuolelta. Tarrat tuovat mielestäni kivan piristyksen yksiväriseen seinään.


Home is where our story begins






Dream as if you´ll live forever. Live as if you only have today.







perjantai 18. kesäkuuta 2010

Vihdoin ja viimein saapui lipasto taloon



Meidän makkariin tilasin uuden lipaston lisää säilytystilaa tuomaan. Oikeastaan tilauksen tein jo kolmisen kuukautta sitten, mutta toimitus venyi ja venyi ja venyi. Ja aivan meinasi Hansulta hermot mennä. Minä kun olen niin malttamaton... No, muutaman kiukkuisen sähköpostin ja kuukausien odottelun jälkeen lipasto vihdoin eilen saapui. Ja kyllä odotus kannatti. Lipasto oli luonnossa vielä paljon parempi kuin kuvassa ja sopi hyvin jo olemassa olevien makuuhuoneen kalusteiden kanssa.

Mutta sitten tulikin ongelma.. Lipaston päälle ei ollutkaan laittaa mitään kivaa. Kaikkea vanhaa tilipehööriä yritin pyöritellä, mutta ei vaan tullut sitä wau-se-on-siinä-tunnetta. Pikkumaista, ehkä joo...:) Eipä sitten auttanut kuin lähteä etsimään niitä wau-juttuja.. ja löytyihän niitä!

Kirpputorilta löysin tuon valkokehyksisen peilin kymmenellä eurolla. Tosin se oli liian hieno ja hyvässä kunnossa, mutta kun näytin sille hieman hiekkapaperia, siitä tuli wau :)


Minkä hintaiseksi mahtaisitte arvioida tämän ns. lampun?? :)

Pitkään olen katsellut uutta lamppua, mutta aina kun jonkun ihanan löysin, kaatui osto korkeaan hintaan. Tämän ns. lampun kanssa oli Hansulla kerrankin aivosolut toiminnassa.
Kirpparilta löysin tuon jalan, joka on oikeastaan iso kynttilän jalka. Se oli puun värinen ja hinta 1,5 euroa. Anita Koolta äkkäsin tuon varjostimen ja silloin sain ahaa-elämyksen; teen itse lampun, tai siis kyhäelmän joka näyttää lampulta olematta sitä. Ja niin valkoista spraymaalia jalkaan ja rautalankahässäkkä varjostimen alle ja siitä tuli wau. Eli kaiken kaikkiaan tuo "lamppu" maksoi n.15e.

Lisäksi uutuuksia ovat koristekranssi, valokuvakehys ja pitsiliina. Pitsiliinan ostin kirpparilta muutamalla eurolla ihan summissa, mutta kokonsa puolesta se sopi täydellisesti lipaston päälle.


Iloista viikoloppua!! :)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Sisustusostoksilla

Kävimme viime viikolla Keskisellä sillä ajatuksella, että löytäisimme kivoja pieniä sisustusjuttuja mökille ja ennenkaikkea edullisesti. Matkanvarrella halusin tietenkin poiketa Sisustus Kokon ihanassa sisustusputiikissa. Ja tottahan sieltä löytöjä tein, tosin ne tulivat meille kotiin. Käteen jäi mm. aterinlaatikko, taulu, takorautaisia hyllynkannattimia sekä hieman pitsi- ja koristenauhoja.


Keskisellä oli valtavat määrät ihania sisustusjuttuja, eikä hinta siellä ole päätä huimaava, joten aika surutta hamstrasin tavaraa...:) Tavarat alla olevassa kuvassa löysivät paikan kotoa. Jostain kumman syystä olen viimeaikoina ostellut ihan melkein huomaamatta maitotonkka-aheisia juttuja. Jokin niissä nyt minua kiehtoo. :) Ihastuin valtavasti tuohon kirjan näköiseen säilytysrasiaan. Se on niin kauniisti patinoitu.

Ja sitten itse ostosreissun pääasiaan, eli kyllä sinne mökillekkin löytyi sieviä ja edullisia juttuja. Näillä saan sitä kaipaamaani vaaleutta ja hempeyttä mökillä jo olemassaolevien sinisten sävyjen rinnalle. Lisäksi minulla on mökille vietävänä vanha valkoinen sängynpeitto ja juuri maalaamani valkoinen hyllykkö. Kumpa lähipäivinä ehtisin lähteä mökille laittamaan kaikki paikoilleen..:)

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vierailua sisustuspuodin avajaisissa.

Tätä päivää olin innolla odottanut jo pitkään. Kotipaikkakunnalleni avattiin kesäpuoti, jossa myödään ihania sisustustavaroita ja huonekaluja. Anita Koolla on jo ennestään aivan ihana pieni navettapuoti, jossa on mukava vierailla ja tehdä ihania löytöjä. Kesäpuodissa oli hyviä avajaistarjouksia ja tottahan sieltä tavaraa jäi käteen, mm. pieni patinoitu sinkkitonkka, naulakko sekä pyykkikori, joka saa luvan toimittaa virkaa kankaiden säilytyskorina. Kunpa olisi laittaa kuvia puodista, sillä siellä oli niin ihana tunnelma ja kaikki ne ihanat tavarat sekä kalusteet..oih..
Lottovoittoa odotellessa!=)